Köysikoru kaulassa me kaksi rinnakkain.

Kohtaisinko, kohtaisin
sun luona hirttopuun,
kolmenkerran murhamies sen oksaan hirtettiin.
Tietää outoja se puu,
tuskin enää oudoksuu
jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin.

Kohtaisinko, kohtaisin
sun luona hirttopuun,
pakoon, pakoon, niin se kuollut huusi rakkaalleen.
Tietää outoja se puu,
tuskin enää oudoksuu
jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin.

Kohtaisinko, kohtaisin
sun luona hirttopuun,
pakene, niin vapauden me saamme kumpikin.
Tietää outoja se puu,
tuskin enää oudoksuu
jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin.

Kohtaisin, kohtaisin, 
sun luona hirttopuun,
köysikoru kaulassa me kaksi rinnakkain.
Tietää outoja se puu,
tuskin enää oudoksuu
jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin.

Luin viimeisen Nälkäpelikirjan tänään junassa ja täytyy
sanoa että oli aikamoinen.
Tästä on vaikea siirtyä seuraavaan kirjaan kun edellinen pyörii vielä
niin ajatuksissa. Enkä edes tiedä mihin tässä tarttua niiden jälkeen.
Aikamoista leipää ja sirkushuvia.

Lähteäkseni sinne, minne minun kuuluikin mennä.

 

Luin viikonloppuna Kazuo Ishiguron kirjan Ole luolani aina (kiitos kirjavinkistä kaikki mitä rakastin ) ja koska
kirja oli niin hämmentävän surullinen, haikea ja ihana samaan aikaan, meni maanantai ja tiistai sumussa kirjasta toipuen. En ole vähään aikaan lukenut mitään noin vaikuttavaa. Ajattelin lahjoittaa sen äidille lainaan viikonloppuna, ei tuommoista kirjaa voi itsellään pantata.

Huutava välttämättömyys on katsoa kyseisen kirjan filmatisointi tulevana viikonloppuna. Ja jos nyt tästä kirjakoomasta pääsisi ohi ja katsoisi vähän koealuetta.