kun toinen ajaa pois muuttokuorma jo kyydissä, aamulla on lähtö.
Itketti ja itkettää, vaikka ei hyvästit ollutkaan.
Ja voi kuinka tulen itkemään kesän lopulla kun toinen ystävä muuttaa Saksaan. Kyllähän se maailma pieni on, junat ja lentokoneet kuljee eikä se sen ihmeellisempää ole. Jotenkin vain haikeaa, kun tuntuu että
niin paljon on jäänyt tekemättä ja sanomatta. Mutta kyllähän sitä vielä ehtii.
Yritän tässä nyt kovasti perustella miksi minulla on oikeus olla surullinen, vaikka ei mun tarvi selittää kenellekään.
Tulee ikävä teitä, kiitos kovasti näistä kahdestakymmenestä kuukaudesta jotka ovat olleet ihan mahtavia kaikkine ala- ja ylämäkineen. Ei sitä olisi voinut käydä läpi ilman teitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti