Meidän viimeinen kevät.

Kävin sanomassa näkemiin mun ystävälle. Tuli itkettyä tien laidalla aivan liian isot kengät jalassa ja katsottua
kun toinen ajaa pois muuttokuorma jo kyydissä, aamulla on lähtö.
Itketti ja itkettää, vaikka ei hyvästit ollutkaan.

Ja voi kuinka tulen itkemään kesän lopulla kun toinen ystävä muuttaa Saksaan. Kyllähän se maailma pieni on, junat ja lentokoneet kuljee eikä se sen ihmeellisempää ole. Jotenkin vain haikeaa, kun tuntuu että
niin paljon on jäänyt tekemättä ja sanomatta. Mutta kyllähän sitä vielä ehtii.

Yritän tässä nyt kovasti perustella miksi minulla on oikeus olla surullinen, vaikka ei mun tarvi selittää kenellekään.

Tulee ikävä teitä, kiitos kovasti näistä kahdestakymmenestä kuukaudesta jotka ovat olleet ihan mahtavia kaikkine ala- ja ylämäkineen. Ei sitä olisi voinut käydä läpi ilman teitä.

Syksy ja kolme muuta

Tänne on tullut syksy. Aurinko paistaa pitkästä aikaa ja tekisi mieli mennä ulos kerrankin kun ei sada, mutta

ulkona on kylmä enkä halua vielä pukea lämpimiä vaatteita niskaan. Ja minä kun rakastan syksyä. Saa luvan kanssa olla vilukissa, pukeutua lämpimiin villasukkiin ja myssyihin ja hamstarata vaatekaappi täyteen villaneuleita ja huiveja. Syksyn vaatemallistot on se kaikista odotetuin juttu meillä, vaikka on niitä kesävaatteitakin kiva ihmetellä.

Viimeinen lomaviikko meni liiankin nopeasti, huomenna pitäisi palata vuoden tauon jälkeen kouluun.

En enää muista miten paikoillaan istutaan, joten pyörin varmaan teoriatunnit ympyrää tuolillani.