Beiro.

Oon ollu nyt viikon kipeänä. Välillä kuume nousee ja palelee kamalasti, välillä se
laskee olemattomiin mutta silti palelee. Kaiken lisäksi olen ollut pitkästä aikaa
viikonlopun kotona enkä ole oikein saanut mitään ihmeellistä
aikaiseksi kuin todennut että ainakin tässä asunnossa toimii patterit.
Ne hehkuu ihan täysillä mikä oli tosi positiivinen yllätys, kun edellinen
asunto oli ihan tuliterä ja kaikki oli siellä uutta, ja silti mikään
ei koskaan toiminut. Vanhassa vara parempi siis.

Lumen tulo on hidastanut vähän kaikkea ja olenkin
arvuutellut menisinkö autolla vai junalla ensi viikonloppuna
ystävän luo. Oon ehkä kuitenkin junaihmisiä enemmän vaikkei
ne tämmösillä keleillä toimikkaan kun pahin painajainen
mitä tiedän on auton sulattaminen lumen alta ja se että auto
mahdollisesti hajoaisi matkalle. Kuten iskä sanoi, ei kukaan
jaksa ajaa 600km hakemaan mua kotiin joten en mitään muuta riskiä
kuin sen ettei VR taas toimi. Voin sitten kiroilla kun junamatka
kestää sen seitsemän tuntia kolmen ja puolen sijaan!

Jos ja kun mä selviän viikonlopun tulevista koitoksista
lumesta ja jellyshoteista, mä tuun olemaan taas viikon kotona
ja sitten oonkin loppuvuoden oletettavasti reissussa.
Aika menee tosi nopeasti, kohta vuosi vaihtuukin ja sitten
mä lähden luultavasti kotimaamatkailun lisäksi Venäjälle, Italiaan
ja ehkä jonnekin Välimeren maahan, en mä tiedä.
On kivempi vain mennä fiiliksellä kuin suunnitella pilkulleen kaikki.

weheartit.com

Missing

someone isn´t about how long
 it´s been since you have seen them last or
the amount of time since you´ve  talked.
It´s about that very moment when you´re
doing something,
and you wish that they were right there
with you.

Anna ne vastaukset.

Hei tiedätkö ne iltapäivät
kun kahvi on niin vahvaa että menen pitkin seiniä,
eksyn ruokahyllyjen väliin kaupassa löytämättä pakasteita
ja kun vain aamu auringon noustessa huomaa
ettei tämä riitä mulle ollenkaan?

Onneksi niitä päiviä on jo hieman vähemmän
ja silti on enemmän minua jäljellä.

En vain ole milloinkaan kovin kiivaasti halunut palata.

Matkalaukut on eteisessä purkaamattomina, niiden yli hypitään kun mennään töihin ja palataan illalla väsyneenä. Muistilaput muistuttaa ettei tavaroita sovi unohtaa, vituttaa kun huomaa ainoan
akkulaturin olevan satojen kilometrien päässä.
Mitä sitä suotta purkamaan, kohta pakataan kaikki tavarat. Säästyypä sekin vaiva.

En koskaan olettanutkaan, että tässä ikuisesti olisin.

En osaa jäädä.

Kumpa voisin jäädä.

"Ikävä jäädä ja ikävä mennä. Ikävä tänne, mistä olin vasta lähdössä ja ikävä perille. Tällä kertaa en osannut jäädä mutten olisi sitten halunnut mennä kotiinkaan. Olisin halunnut vain viipyä siinä, matkalla, ei-missään."

 Tekstin kirjoittaja osuu niin oikeaan. Voisinpa hetken olla en-missään ja sitten viisastuneena kertoa
viimein äidille mikä musta tulee isona ja kuinka onnellinen tulen olemaan. Onneksi mä sitä ennen osaan vielä nöyrästi kertoa ihmisille kysymyksiin tulevaisuudesta, että mä olen nuori ja mulla ei ole kiire mihinkään.

 Tai ainakaan ihan vielä, kyllä tässä ehtii vielä kupin kahvia juoda ennen paluumatkaa.

Torstait.

Parasta eilen oli kun;
..näin kaveria jumppatreffien merkeissä, tuli kokeiltua

 Balletonia sekä showtanssia - ja ei, sisäinen tanssija ei löytynyt!
.. ystävä soitti illalla ajomatkalla ja sai vaihtaa kuulumisia.
..sateesta huolimatta ulkona oli ihana ilma.

.. näin hyvän kauhuleffan pitkästä aikaa.

Meidän viimeinen kevät.

Kävin sanomassa näkemiin mun ystävälle. Tuli itkettyä tien laidalla aivan liian isot kengät jalassa ja katsottua
kun toinen ajaa pois muuttokuorma jo kyydissä, aamulla on lähtö.
Itketti ja itkettää, vaikka ei hyvästit ollutkaan.

Ja voi kuinka tulen itkemään kesän lopulla kun toinen ystävä muuttaa Saksaan. Kyllähän se maailma pieni on, junat ja lentokoneet kuljee eikä se sen ihmeellisempää ole. Jotenkin vain haikeaa, kun tuntuu että
niin paljon on jäänyt tekemättä ja sanomatta. Mutta kyllähän sitä vielä ehtii.

Yritän tässä nyt kovasti perustella miksi minulla on oikeus olla surullinen, vaikka ei mun tarvi selittää kenellekään.

Tulee ikävä teitä, kiitos kovasti näistä kahdestakymmenestä kuukaudesta jotka ovat olleet ihan mahtavia kaikkine ala- ja ylämäkineen. Ei sitä olisi voinut käydä läpi ilman teitä.

Taittelua.

Äiti hakkaa minut origamien tekemisessä kuus-nolla. Tilasin itselleni samanlaisen, jonka kiinnitän uuden asunnon katosta roikkumaan. Vielä kun se asunto löytyisi.

C´est la vie - Thats life.

Maailmassa on liikaa kauniita ajatuksia.

" When I was 5 years old,
 my mother always told me that happiness was the key
 to life. When I went to school, they asked me what I wanted to be
 when I grew up. I wrote down ´happy´ . They told me I didn´t understand the
 assignment, and I told them they didn´t understand life."

- John Lennon

Kivaa elämässä on kun,

.. saa herätä toisen halaukseen.
.. migreeni on ohi toistaiseksi.
.. ällö terveysjuoma osottautui ihan hyväksi.
.. löytää uusia, ihania biisejä.
.. vanhat suosikkikappaleet saa yhä jalan vipattamaan.
.. osti vuoden jäsenyyden kuntosalille.
.. ystävä jaksaa tekstata joka aamu kuulumiset.
.. perheeseen voi aina luottaa.
.. tuntematon ihminen hymyilee vastaantuliessaan.
.. omistaa haruki murakamin uusimman englanniksi käännetyn kirjan ja tietää että on aikaa lukea sitä viikonloppuna.
.. saa koulutehtävät tehtyä ajoissa.

Ei saa oikoa.

Kun kyllästyn ammattiini ja poden kolmenkympin ikäkriisiä, alan valokuvaajaksi joka kuvaa pelkästään
taivasta, siluetteja ja upeita rakennuksia. Viimeiset rutistukset ennen tutkintoja. Otan tämän haasteena ja katson kuinka kauan menee ennen kuin pää hajoaa lainsäädäntöihin ja hiusverisuoniin. Ensi viikolla keskityn haaveiluun teekuppi kädessä ja ehkä teen jotain koulunkin eteen. Tai sitten voitan lotossa ja pakenen Intiaan.

Koti mulla on salaisuukseton
Siel tahri ei juoneet mun pöytää
Pidän itselläni sen paikan kaukaisen
Et kartalta voi sitä löytää

Tahdon matkustaa Mandartaniaan
Onni on mun autuain
Pyydän auttakaa Mandartaniaan
Takaisin palaan en koskaan
Sinne pitkä tie mutkitellen vie
Ei reittiä oikoa saa
Menosuunta pelkästään
Mä perille jään
Kun paluuta ei voi ostaa

Italian Love Affair !

Kotona. Liikaa lunta ja liian pimeää sekä kylmää. Ikävä toisen kodin lämpöä ja omaa karvapalloa. Kuka nyt herättää minut aamuisin käpertymällä kainaloon?
Ei auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni, jos lopputyön saisi kirjoitettua tällä viikolla. Onni on kuppi kahvia, Gilmoren tytöt deeveedeet, sekä Taiyou no Uta leffa. Kyllä tästä hengissä selvitään.

304 GOUSHITSU, HAKUSHI NO SAKURA / ROOM 304, CHERRY BLOSSOMS OF WHITE DEATH

 

Italy I miss you.

10 päivää jouluun, 3 päivää niin pääsee kotiin pitkästä aikaa. Halaan koirani lyttyyn, pussaan sitä ja kuiskaan, että äiti rakastaa sua.
Hirveä koti-ikävä. Ehkä siksi, että on joulu tulossa. Joka vuosi tuntuu, että joulu tulee aina vain aikaisemmin - paitsi tänne. Täällä sataa vettä, merituuli puhaltaa korvat punaisiksi eikä edes Stockmannin syötävän ihanat joulukoristeet tee talvista oloa. Stereoissa pauhaa Chisusta Diruihin ja olo on, kuin leijusi jossakin kuplassa. Aika juoksee kalenterien sivulla, mutta ympäristö on jumittunut marraskuun loppupuolelle. Tutkinnot odottaa viiden kuukauden päässä mutta silti sitä ei sisäistä, eihän nyt ole talvikaan kun ulkona vain sataa vettä.
Ehkä aika on hidastunut tai jumittunut kokonaan paikoilleen?

Eletään ikuisesti marraskuuta.

Virhehirtto

Joskus mietin onko se itsensä pettämistä, että onnettoman lopun sijaan
kaikki päättyisikin auringonnousuun? Kun olen keräillyt sirpaileita kaikkialta, maton alta, keittiöstä, sohvalta ja kaikkialta, voin todeta tämän olleen hyvä keskustelu meidän kahden välillä.
Enkä välitä vaikka tuuli tuivertaisikin kampaukseni pilalle ja ripsivärit pitkin poskia, sillä en ole menossa minnekään. Neljänkymmenenviiden neliön yksiössäni olen järjestänyt juhlat ja ainoana vieraana olen minä. Sillä sinä et uskonut onnellisiin loppuihin.

Kuka näitä edes miettii ?

Saako näistä edes puhua ääneen?

kuva täältä !

Sunnuntaina on synttärit. En halua lahjaksi muuta kuin kauniin auringonnousun lentokentällä, kupin lämmintä teetä ja hyvän kirjan odotellessani lentoa jonnekin kauas.

"onhan tähti silti tähti vaikka olisikin himmeä
saahan suin päin sukeltaa vaikkei vesi ole syvä

ja jos kesällä ei nuku eikö tule edes pimeä
miten pienestä saa ihminen itkeä

voiko nukkuessaan tippua sängystä
vaikka sinä olet siinä vieressä

ja miksi sydän ja mieli on näin kipeä
olethan aina ollut minulle hellä

voiko siihen kuolla
kun et tahdo olla lähellä

saako näitä
edes kysellä"

- pahvi

Olen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat aina jonnekin. Sitä paikkaa ei luultavasti ole piirretty minnekään kartalle,

ei ole taattu että ruoho on vihreämpää siellä ja viini parempaa kuin täällä mutta silti, silti osaan haaveilla siitä jostakin. En tiedä, onko se sukuvika vai matkan varrella poimittu heikkous.
Kun pesee kolmatta koneellista pyykkiä, maistelee onko keitto valmista

ja tiskaa kymmenettä kertaa samaa haarukkaa miettii miksei elämä voi olla kuin runoissa,

joissa tanssitaan pöydillä aamuneljään ja juodaan shampanjaa auringonnousun kanssa kilpaa.

Kohta, 21 - vuotiaana olen tullut tulokseen,
ettei tylsä arki, harmaat toimiston seinät ja isot pyykkipinot ole minua varten.
Harmi vain, että harva selviää elämästä ilman niitä.