Joskus mietin onko se itsensä pettämistä, että onnettoman lopun sijaan
kaikki päättyisikin auringonnousuun? Kun olen keräillyt sirpaileita kaikkialta, maton alta, keittiöstä, sohvalta ja kaikkialta, voin todeta tämän olleen hyvä keskustelu meidän kahden välillä.
Enkä välitä vaikka tuuli tuivertaisikin kampaukseni pilalle ja ripsivärit pitkin poskia, sillä en ole menossa minnekään. Neljänkymmenenviiden neliön yksiössäni olen järjestänyt juhlat ja ainoana vieraana olen minä. Sillä sinä et uskonut onnellisiin loppuihin.
Kuka näitä edes miettii ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti