Oppimisen taito.

Eikö jo tämänikäisen pitäisi muistaa,
että kun tarpeeksi tuolla joen varrella kiroaa ja huutaa sielunsa kyllyydestä,
että pitäisi olla tarkka mitä toivoo,
sillä lopulta ne toiveet saattaa toteutua?

Vähän ehkä pelottaisi, itkettäisi, naurattaisi ja tekisi mieli huutaa viereisen
talon bemarimiehelle että hei, mun tilaisuus on ehk tullut.
Samaan aikaan tekisi mieli kaivautua peiton alle ja nukkua (taas) kahdeksantoista tunnin yöunet.

En osaa jäädä.

Kumpa voisin jäädä.

"Ikävä jäädä ja ikävä mennä. Ikävä tänne, mistä olin vasta lähdössä ja ikävä perille. Tällä kertaa en osannut jäädä mutten olisi sitten halunnut mennä kotiinkaan. Olisin halunnut vain viipyä siinä, matkalla, ei-missään."

 Tekstin kirjoittaja osuu niin oikeaan. Voisinpa hetken olla en-missään ja sitten viisastuneena kertoa
viimein äidille mikä musta tulee isona ja kuinka onnellinen tulen olemaan. Onneksi mä sitä ennen osaan vielä nöyrästi kertoa ihmisille kysymyksiin tulevaisuudesta, että mä olen nuori ja mulla ei ole kiire mihinkään.

 Tai ainakaan ihan vielä, kyllä tässä ehtii vielä kupin kahvia juoda ennen paluumatkaa.

Valmis.

Live one day at a time
and make it a masterpiece.

Valmistuin hyvin arvosanoin, kuinka iloinen voikaan olla vaikka ulkona on yhtä usvaista kuin tulevaisuus?
Ihan nauratti ku kävelin kotiin. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Toivottavasti tulevaisuus tulee lahjapakettiin käärittynä, hieman vinksallaan sekä väärällään olevana ja jännittävänä elämyksenä.

Stop asking me about my future, I still don´t know.
Just put your drinks up.

Huomenna kilistellään.