Lazy sunday.

Lenkillä mua päin meinasi lentää lepakko,
käärme kovasta hakkaamisesta huolimatta olikin elossa ja jatkoi luikertelua
ja suihkusta ei tullut lämmintä vettä.
Mulla oli silti tosi ihana viikonloppu,
vaikka yhteensä 10 tuntia junassa oli puuduttavaa kamalan kylmyyden takia.
Koska tulee niin harvoin nähtyä sukulaisia, vaikka Suomi on pieni maa niin
jotenkin on vaan laiska/liian kiireinen lähtemään minnekään.

Loma viikko vetää viimeisiä, nenä on ollut kiinni kirjoissa ja kotitöissä, tavannut erästä ystääväni neljän vuoden tauon jälkeen, matkustanut 600 km ja vetänyt elämäni ensimmäisen luennon. Olen nukkunut liian pitkään, herännyt ennen kukonlaulua ja kirjoittanut päivittäin yli 1000 sanaa liittyen koulutehtäviin. Ensimmäistä kertaa elämässäni opiskelin kirjastossa, suunnistin kotien välillä omalla autolla ja nautin syvävenyttelystä ohjatulla tunnilla. Vietin ystäväni kanssa ihanimman yökyläilyn sitten lukioaikojen ja oli parasta nauraa yhdessä aamu neljään. On ollut parasta istua teekuppi kourassa katselemassa keittiön ikkunasta kun ihmiset menevät töihin samalla kun aloittelee omaa työurakkaansa.
Maanantaina paluu arkeen, mutta tänään juhlitaan.

ps. Kuten huomaat, ystävälläni on upea tatuointi!

I should have caught a ride on a Brooklyn train.

Olen kuluttanut lomaani enemmän tai vähemmän järkevästi siivoillen, dataillen ja pelaten xboxia (?!?). Kaikki mitä rakastin-blogi kuuluu tällä hetkellä suosikkeihini ja olen monesti saanut täällä yksin hymyillä. Joko olen löytänyt uuden hyvän biisin (Josh Rousen Rise) tai muuten vain hauskan päivityksen. Ihmettelin kovasti ikuisen sunnuntain maa - postausta ennen kuin vasta lomalla ollessani olen huomannut että viikko tuntuu pysähtyneen ja olo on kuin olisi sunnuntai. Olen vain raahustanut kotivaatteissa, siivoillut sieltä-täältä-tuolta ja kuunnellut rise biisiä repeatilla kahvia siemaillen. En tiedä nautinko vai inhoanko tätä sunnuntaifiilistä. Lomasuunnitelmat ovat valuneet viemäriin ja tilalle tulleet extempore menot kaupungille tai rinkelikahvit ystävän ja youtuben kera. Tavallaan ärsyttää, etten ole mitään saanut aikaan mutta toisaalta on kiva tuudittautua lomafiilikseen ja tehdä mitä fiilis tuo tullessaan. Sitä paitsi minulla on ollut todella hauskaa.
Eikös se ole tärkeämpää kuin  todo-listat?

ps. Siivotessani löysin vanhemmilta saadun ylioppilaskortin ja sehän kovasti itketti. Minulla on ikävä teitä.

Uskollisin.

Ystäväni on käsittämättömän lapsirakas ja etenkin pienet vauvat saavat hänen sydämensä jättämään yhden lyönnin väliin ja lässyttämään kuin mikäkin kaistapää. Itse en juurikaan lapsista perustu ja siksi pidänkin ystävääni hieman - aina välillä myös erittäin - kaistapäänä enkä voi ymmärtää hössöttämistä. Oma sydämeni taas tuppaa sulamaan pieneksi lätäköksi ja puheeni menemään sössöttämiseksi kun näen eläimiä, varsinkin pörröisiä koiranpentuja. Pienet tassut, pörröinen turkki ja anovat katseet on herkkä kohtani ja olenkin porukasta se joka katsoo itkien Miljonääriäitejä kun ruudussa näkyy hellyttävä turri.
Olen pienestä pitäen rakastanut eläimiä ja parhaimmat tarinat ovat olleet huimia seikkailuja joita ihminen ja eläin kokee yhdessä. Olen vinguttanut kirjastokorttia lainaamalla Valkohampaan ja Hopeanuolen kymmeniä kertoja ja puuduttanut ystäväni, koulukaverini ja jopa tuntemattomat ihmiset selittämällä kuinka ihania eläimiä taas näkyi lauantaiaamun eläinohjelmassa.
Minulla meni melkein 15 vuotta vakuuttaessani vanhempani, että osaan ja kykenen huolehtimaan koirasta. En saanut unelmieni mastiffia vaan pienen bichonin pennun. Ja kun viimein koitti se päivä, jolloin matkasimme monta tuntia kuumassa autossa pentua hakemaan.. Päivä on painautunut muistiini niin elävästi. Lapsuuden haaveet ja unelmat kävivät toteen ja olen varma, että kukaan muu ei koko maailmassa ollut yhtä onnellinen kuin minä.
Siitä päivästä lähtien silmäteränäni on ollut pieni ja valkoinen ystävä, joka varasti sydämeni. Koirani ei ehkä ole tarinoiden suuri ja peloton sankari, mutta minulle se on tärkein. Avopuolisoni isä tapaa aina sanoa, että ei koskaan pidä mennä talouteen mihin kuuluu nainen ja koira. Tiedätkö miksi? Koska mies tuppaa aina jäämään koiran varjoon. 


Ei haittaa, ettet ole elokuvien sankari.

Katsoin tänään ensimmäisen lomapäivän kunniaksi Hachiko - a dog storyn enkä pystynyt katsomaan sitä loppuun. En varmaan tule koskaan katsomaankaan sitä loppuun ja ehkä hyvä niin. Surulliset loput elokuvissa ei vain ole minua varten.

Ihanaa lauantai-iltapäivää ja loman alkua  ♥